Ammatillinen ohjaus

Nuorten ammatillinen ohjaaminen ja tukihenkilötyö

Nuorten ammatillinen ohjaaminen ja tukihenkilötyö on suunnattu syrjäytymisuhan alaisille nuorille ja nuorille aikuisille. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat 12- 29 vuotiaita, jotka tarvitsevat asiantuntevaa apua elämänhallintaan ja ammatinvalintaan liittyvissä kysymyksissä. Ohjaan nuorta henkilökohtaisesti ja tarvittaessa haen hänet kotoaan palvelujen piiriin.

Toiminnan tarkoituksena on auttaa nuorta etsimään työharjoittelupaikka tai tutustua nuoren kanssa yhdessä  toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Tärkeätä on tehdä yhteistyötä myös nuoren huoltajien kanssa.

Ammatillisen erityisopettajan palvelut

Tarjoan ammatillisen erityisopettajan palveluja toisen asteen koulutukseen. Ammatillisen erityisopettajan palveluja ovat esimerkiksi lukivaikeuksien seulontatestien tekeminen, yksilöllisten opintopolkujen kartoittaminen ja erilaisten oppijoiden opiskelun tukeminen.

Koulutus- ja konsultaatiopalvelut

Syrjäytymisuhan alaisten nuorten parissa toimiminen on herkkää ja haasteellista työtä. Olen toiminut tällä työkentällä yli 14 vuoden ajan, jolla kokemuksella ja ammattitaidolla ohjaan, valmennan ja konsultoin haasteellisten nuorten parissa toimivia työntekijöitä.

Tarjoan koulutusta ammatillisille erityisopettajille sekä muulle opetushenkilöstölle haastavan nuoren kohtaamiseen ja vertaiskeskustelumahdollisuuksia erilaisen oppijan ohjaamisessa.

Hinnasto (Voimassa toistaiseksi, päivitetty 2/2018)

Nuorten ammatillinen ohjaaminen ja henkilökohtaisen opinto- ja työharjoittelupolun laatiminen sekä huoltajien kanssa työskentely 60 €/60 min + alv. 0 %.

Ammatillisen erityisopettajan palvelut koulutuksen järjestäjille 60 €/ 45 min + alv. 24 %.

Koulutus- ja konsultaatiopalvelut hinnoitellaan sen mukaan, minkä verran työtunteja koulutustilanteen suunnitteluun ja toteutukseen käytetään, jolloin hinnaksi muodostuu noin 60- 80 €/45 min + alv. 24%.

Erillisen sopimuksen mukaan laskutan matkoista aiheutuneet kulut.

 

A 26IMG_0750

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s